Kysymys, jota ilman ei kai mitään kehitystä tapahtuisi. Elintärkeä uuden ajattelun sysääjä.
Silti ehkä maailman rasittavin sana, kun kolmivuotiaalle iskee kyselykausi.
Tykitys alkaa suurinpiirtein sillä sekunnilla kun lapsi avaa silmänsä: "Miksi mulla on nälkä? Miksi syödään leipää? Miks lehmistä tulee maitoa? Miks se on valkoista? Miksi, äiti? Miksi??!"
Osaan toki iloita lapsen kyselytulvasta ja tiedonjanosta, mutta päivän päätteeksi olen niin uupunut, että sammun ennen kyselijää. Miksi kuu on ja miks toi leego on punainen pitää selittää perusteellisesti, eikä sekään riitä, koska selitykset johtavat säälimättömään jatkokysymykseen: Miksi?
Eipä silti, joku luonnon viisaus siinäkin piilee, että vanhemmat laitetaan pinnistelemään selityksiä itsestäänselvyyksiin. Vasta silloin huomaa, miten paljon on autuaasti unohtanut kaikesta siitä, minkä luuli tietävänsä. Esimerkiksi sellaisia asioita kuin taivaankappaleiden liikkeiden syyt ja seuraukset ja miksi ihminen on olemassa. Vain laiskuus ja tottumus ajavat kuvittelemaan, että maailmassa olisi enimmäkseen selviä juttuja.
Kun esikoinen hermostui pikkuveljen miksi-tulituksesta, selitin hänen olleen itse samanlainen vastaavassa iässä. Pienen pitää kysyä, jotta oppisi uutta, lisäisi ymmärrystään ja osaisi yhdistellä asioita. Ihmettelyn jalostaminen konkreettiseksi kysymyksesi on myös luovuutta ruokkiva tapahtuma. Pieni ihminen katselee maailmaa vailla valmiita selityksiä.
Ehdotankin, että lyödään kaksi kärpästä samalla iskulla. Avitetaan ylitäysiä päiväkoteja ja vuokrataan - tietysti vanhempien luvalla ja omalla verokortilla - kyselykautta potevia nassikoita innovaatiohakuisiin yrityksiin. Siinä voisi syntyä sivutuotteena keksintö jos toinenkin ja päästäisiin vihdoin nousu-uralle. Ihan vaan niin sanotusti tyhmiä kyselemällä. "Miks toi setä tekee noin? Miks toi kone on? Miks toi on pyöreä?"
Lapsilla olisi lystiä kun kerrankin aikuiset oikein kuukausipalkalla motivoituina pohtisivat vastauksia kinkkisiin kysymyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti