Miksi työelämän ongelmista puhutaan niin paljon?

Työuupumus, kehno johtaminen, huijarisyndrooma, kovat vaatimukset. Huono työilmapiiri, lasikatto, kiire, narsisti pomona, pätkätyö. Ruuhkavuodet, bore out. Avokonttori, työssä jaksaminen.

Tietotyöhön liittyviä nurjia ilmiöitä tunnetaan nykyään viljalti, ja niistä puhutaan paljon.

Mikä työstä on tehnyt niin kamalan ongelmallista? Sehän on ihmisen tapa oppia, ansaita elantonsa, kukaties myös saada jotakin aikaiseksi ja olla yhteisössään tarpeellinen.

Agraariyhteiskunta alkoi murtua jo 1960-luvulla teollistumisen mukana, ja tietotyöläisyyden nousu alkoi. Työ on yhä enemmän suunnittelua, analysointia, skenaarioiden tekemistä läppärin ääressä tai kokoustaen. Usein lopputulos ei ole kouriintuntuvaa,  aina ei edes ole kirkasta, mitä ollaan tekemässä ja tehdäänkö oikeita asioita.

Epäselkeydestä seuraa epävarmuutta, useimmille ahdistavaa ja kuluttavaa. Hyvä perunasato on jolteensakin selkeämmän oloinen tavoite ja tulos, kuin lupaava konseptisuunnitelma, joka joutaa roskiin, jos strategia yks kaks muuttuu.

Sillä välin kun työ on tullut pellolta leijumaan korvien väliin, on tapahtunut muitakin muutoksia.

Johtajan auktoriteetti ei ole itsestäänselvys. Akateeminen asiantuntija on koulutettu kriittiseen ajatteluun, hän kyseenalaistaa ja penää perusteluja päätöksille. Pomo ei pääse vähällä, etenkin kun resursseja niukennetaan, aikataulut ovat alimitoitettuja, mutta tulostavoitteista ei tingitä. Käskyttävä johtaminen on auttamattomasti out, vaikka muutokset pitää johtaa yhä rivakammin.

Yksi iso tekijä tuntuu erityisesti perheellisten elämässä: Kotirouvat ja kotiapulaiset ovat näinä päivinä yhtä yleisiä kuin lankapuhelin.

Naiset tienaavat kodin ulkopuolella siinä kuin miehetkin. Mikäli elämään kuuluu jälkeläisiä, arki on hikistä aikatauluakrobatiaa, johon kummankin huoltajan on osallistuttava. Kotiapulaisen palkkaaminen ei ole enää keskituloisen ulottuvissa – ainakaan korkeiden asumismenojen pääkaupunkiseudulla.

Kiire seuraa töistä kotiin, vaikkei ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä, pyykkihuoltoa, lasten harrastuksiin viemistä, läksyissä tai iltapesulla auttamista työksi kutsutakaan. Tämän kuluttavan elämänvaiheen myönteinen ilmaisu on "täyttä elämää", kielteinen "ruuhkavuodet".

Ihan ongelmatonta työnteko ei ole varmaan ollut ennen tietotyöläisyyden yleistymistä. Työpaikkakiusaamista ja johtamisvaikeuksia lienee ollut aina, halla turmellut sadon ja kettu herkutellut kanatarhassa. Koulutustason ja elintason nousun myötä ongelmat töissä eivät ole ainakaan vähentyneet. Työ ei ole pelkkää leivän hankintaa,  vaan keskeinen osa itsensä toteuttamisen suurta projektia, johon kohdistuu suuria odotuksia.

Päässä alati mukana kulkeva työ myös kuormittaa henkisesti enemmän kuin sellainen, jonka voi jättää työpaikalle. Työhön  liittyy paljon tunnepuolen kokemuksia, ja yksi syy sille, että niistä puhutaan nykyään niin paljon, voi olla työelämän naisistuminen. Naisia ja miehiä on lähes yhtä paljon työmarkkinoilla. Miehisessä työkulttuurissa hankaluuksia ei ole ehkä ollut järin luontevaa puida avoimesti, ne on siedetty vaieten.

Nyt ongelmat osataan tunnistaa ja nimetä, niillä on omat oireet sekä runsaasti palstoja, jossa vaikeuksien selättämiseen saa asiantuntijan neuvoja ja ratkaisumalleja. Työhyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteys ei ole enää kenellekään epäselvää. Kiinnostuneita lukijoita riittää, sillä aiheet koskettavat miltei jokaista jossakin työuran vaiheessa.

Työtodistus - mitä siitä?

Kymmenen vuoden työrupeman päätteeksi pyysin vasta-aloittaneelta esimieheltäni työtodistuksen. Todistus tulikin muutamassa päivässä, silti kaikki ei ollut kohdallaan: Teksti oli logopaperilla jollakin tyystin muulla kuin yrityksen fontilla.

Monen silmissä väärä kirjasin on sivuseikka, sisältöhän on tärkeintä, mutta minua asia harmitti. Olin muutama vuosi takaperin vetänyt kuoppaista ylämäkeä yhtiön visuaalisen identiteetin uudistuksen, jossa myös fonttia oli työstetty huolellisesti ja uuden ilmeen käyttöönottoa edistetty monin keinoin.

Nyt kädessäni nökötti työtodistus, jossa teksti virnisteli tökerönnäköisenä.

Päätin että tässä kohtaa voin olla nipo ja pyytää, että esimies toimittaisi minulle uuden, yhtiön ilmeen mukaisen todistuksen.

Mutta kannattaako ylipäätään enää touhottaa työtodistuksen kanssa? Onko sillä mitään merkitystä jatkon kannalta,  kun henkilön ajatuksia ja aikaansaannoksia on helppo googlata tai katsoa työhistoriaa LinkedIn-profiilista?

Työtodistuspino ei ole varmaan enää keskeisintä työn haussa, mutta on sillä jotain merkitystä.

Ensinnäkin siksi, että kirjalliseen muotoon pantu asia on selkeä ja myöskin allekirjoitettuna virallinen. Toisekseen se on hyvä apu muistille, sillä todistuksessa kerrotaan asiat, joista vastasin. Aiemmat työt unohtuvat mielen ullakolle kun ura etenee. Vanhoja työtodistuksia selatessaan usein myös ilahtuu: "Ai niin, olin tuossakin mukana!"

Kolmanneksi, työtodistus voi olla myös tarpeellinen palaute työstä, jos pyytää arvostellun todistuksen. Aina en ole työtä tehdessäni saanut kovin selkeää palautetta, ja toki silloin arvostelun pyytäminen on arveluttanut, jos olen ollut epävarma siitä, miten esimies ajattelee minun onnistuneen.

Työtodistukset puhuvat myös kiinnostavaa, itsetuntemustakin lisäävää kieltä. Kun kokemusta kertyy useista tehtävistä, piirtyvät maininnat tietyistä osaamisalueistani todistuksiin muita vahvemmin.

Joskus työtodistuksen perään joutuu kyselemään useamman kerran. Syynä voi olla se, ettei esimiehellä ole kovin kattavaa arvausta työn sisällöstä. Todistuspohjan voi tarjoutua tekemään itse. Työtodistukseen on jokainen oikeutettu työsuhteen lopuksi, olipa syy työpaikan vaihto, irtisanominen tai sijaisuuden päättyminen. Työsuojeluhallinto suosittaa toimittamaan todistuksen viipymättä.

Omat työtodistukseni vaihtelevat.

Toisissa minua suositellaan lämpimästi vastaaviin tehtäviin, toisissa mainitaan kuivakasti "ammattimaisesta otteesta".

Niitä lukiessa palautuu mieleeni, millainen henki kullakin työpaikalla oli, kuinka paljon esimiestä kiinnosti tehtäväni, ymmärsinkö itse tavoitteista ja millaista vaihetta organisaatio eli. Välillä tein pitkään samaa tehtävää, jolloin kehityksen kaari ja aikaansaannokseni tuntuivat sulautuvan organisaation yleiseen muutokseen. Lyhyemmissä sijaisuuksissa sain tuoda tuoreita uusia ajatuksia ja toimintamalleja, enkä myöskään ehtinyt leipääntyä kun tehtävä jo päättyi.

Minulla on yksi työtodistus yli muiden, jonka etsin esille silloin kun työtuuli puhaltaa hyisestä suunnasta. Siinä todetaan tehtävien luettelun jälkeen: "N.N. hoiti työnsä erinomaisesti ja hänen kanssaan oli ilo työskennellä."

Tuo ytimekäs lause on työtodistusteni keskinäisten vertailujen voittaja ja myös tavoite, jota kohti on hyvä tähdätä. Muille kuin minulle todistuksella tuskin on niin suurta väliä.