On jokseenkin varma, että ennen pitkää jotakin uutta tulee vanhan tilalle, mutta onko se juuri sitä, mitä toivoi?
Kokeneella, osaavalla, hyväkuntoisella ja motivoituneella viisikymppisellä potkujen salpaamaa ovea voi seurata pimeä eteinen, tuskastuttava välitila, jossa seuraavaan huoneeseen johtavan oven kahva jää käteen kerta toisensa jälkeen.
Uusi työpaikka ei automaattisesti odota uuden oven takana. Sieltä voi löytyä omasta ammatti-identiteetistä luopuminen ja kouluttautuminen toiseen työhön tai asiantuntemuksensa tuotteistaminen yrittäjänä – sekin uuteen ammattiin ryhtymistä.
Nollaus, pohjalta aloittaminen on iso prosessi. Ammatti-identiteetti on työkeskeisessä yhteiskunnassamme ehkä merkittävin minuuden palikka.
Moni pois potkittu kertoo tehtailleensa työhakemuksia kymmenittäin, mutta töitä ne eivät ole poikineet, harvalle edes työhaastattelua. Kovin pitkään ei optimistisinkaan ihminen jaksa tekohengittää toivoaan uudesta työpaikasta jatkuvien torjumisten ketjussa.
"Katos, sullahan on noita kilometrejä kertynyt mittariin jo aika lailla", tokaisi haastattelija hiukan yli viisikymmentävuotiaalle tuttavalleni tämän saapuessa työhaastatteluun. Ennen työnhaussa syrjittiin nuoria naisia ja udeltiin työhaastatteluissa perheenperustamisesta. Viisikymppiset taitaa olla uusi jämäporukka.
Miksi työnantaja nostaa iän ratkaisevaksi hylkykriteeriksi? Heikentääkö ylitarjonta haluttavuutta vai onko todempi selitys viisikymppisten korkeammat työeläkemaksut? Vaiko epävarmat pomot ja liian tietäväiset työnhakijat? Kokeneempi ei ole aina niin helposti käskytettävissä, vaan saattaa olla johdettavana vaativampi, edellyttää parempia perusteluja päätöksille.
Olen haastatellut Talouselämään toistakymmentä henkilöä, jotka ovat vaihtaneet työpaikkaa 50-60-vuotiaana joko potkujen jälkeen tai muuten vaan - jonkun mittapuun mukaan siis vanhana. Yhteistä näille eteenpäin porskuttaneille on se, että he ovat kouluttautuneet työn ohessa ja vaihtaneet säännöllisin väliajoin tehtäviä. Melkein jokainen on korostanut verkostojen merkitystä. Pelkkä suorittaminen ei pidä pinnalla, vaan läsnäolo kaverina ja kollegana on myös tärkeää. Työn lisäksi pitää olla muutakin elämää, jotta uusiutuu, palautuu ja innostuu aina uudestaan.
Silti nyt ollaan tilanteessa, jossa kaikki halukkaat eivät pääse takaisin perinteiselle työuralle tai vaihtamaan työtä, vaikka osaaminen ja verkostot olisivat viimeisen päälle kunnossa.
Ajattelun pitää muuttua, niin työnantajien kuin -hakijoiden keskuudessa. Välitilassa pyöriminen ei edistä kenekään tilannetta. Työn tekeminen pitää ihmisen tolkuissaan, ja sillä on talouden ohella laajalti hyvinvointiin heijastuvia vaikutuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti